2010

Nih. Että se vuosi meni sitten siinä. Velipojan aatteista ("vuosi jona ei tapahtunut mitään mainittavaa") inspiroituneena tuli pohdiskeltua omaa kulunutta vuotta.
Päällimmäisin puolin ei kovinkaan montaa mainittavaa asiaa... katsotaan mihin päästään.

Ennen masennusta jaksoin pitää monta vuotta "päiväkirjaa", eli kirjoitin kalenteriin joka päivän kohdalle sen tapahtumat. Olivat ne sitten ihan miten turhia tahansa. Enää en jaksa. Monta kalenteria olen yrittänyt aloittaa, mutta se vaan ei suju. Tuntuu enemmänkin painostavalta velvoitteelta ja jää jo senkin puolesta tekemättä. Mutta tuommoisen entisen kalenterisysteemin pohjalta olisi ollut todella helppoa sekä varmaa käydä läpi mitä kaikkea on tänä vuonna nähty.
Nyt pitää vain kaivella muistia ja fiiliksiä. Ja kummatkaan näistä ei toimi luotettavasti.

Parisuhde on säilynyt. Hyvänä. Uusilla ulottuvuuksilla höystettynä. Mukavaa kun ongelmat ovat yhteisiä ja niistä voi puhua.

Lapset.. eli kissat. Toinen piti paskarallia kuukausia kunnes saatiin se kuntoon. Nyt toinen lakkasi syömästä. Että hyvin sillä saralla menee. Tekisköhän siis jo pian niitä ihan oikeitakin lapsia?
Koti on retuperällä. En jaksa hoitaa sitä kuin välttämättömyyksillä, harvoin.
Työt on säilynyt. (Ystävälle tiedoksi että jumalaa ei ainakaan vielä ole näkynyt olevan olemassa) Viihdyn, pidän, jees.

Omistan osan levy-yhtiöstä. Hoidan pakkaamisen ja periaatteessa myös varaston. Viihdyn, pidän, jees.
Kaveri sai mut muistamaan kuinka paljon pidänkään psykologiasta ja sai minut aloittamaan avoimen yliopiston opinnot. Ajallisesti täysin tampio idea, mutta tässä sitä nyt mennään, enkä tiedä milloin olis oikeastaan yhtään sen vähemmän tampiota ollut. ...kun sen kerran haluan tehdä. Työt ei vähene muutenkaan.
Eli K I I R E.

Siinä yksi erittäin kuvaava sana vuodelle 2010. Ja saman tien seuraavalle. Mutta siitä aiheesta taasen sitten tuonnempana.
Olen soittanut live-keikan. (kai se nyt oli tänä vuonna??) Ja ai että se oli kyllä kamalaa, heh.
Haave laulaa omaa musiikkia elävän yleisön edessä on saavutettu, eikä se mennyt niin kuin piti. Eikä siinä ollut sellainen fiilis niin kuin luulin/toivoin. Eikä siitä sellaista myöskään jäänyt. Mutta kylmä tilastollinen T I E T O hetkestä on rekisteröity aivoihin.
Olen maalannut eteisen seinät. Kahden vuoden aikomisen jälkeen. Muu kämppä odottaa.
Olen vaihtanut autoa. Siinä tapahtumassa tosin ei itselläni ollut mitään osaa. Mutta en valita.

Menetin tärkeän ystävän. Sitä kautta löysin vanhan tutun (vihan) uudelleen.
En tiennyt että on mahdollista olla näin katkera.
Harjoitettua täysin epäminämäistä sosiaalisuutta olen saattanut saada luotua uusia, merkittäviä ihmissuhteita.
Olen myös nolannut itseni niin täydellisesti, etten voi kuin torjua asian, ja rukoilla vastapuolen reaktioiden jäävän silti myönteisiksi. Aika näyttää.

Vanhan vihan liityttyä seuraan olen löytänyt tarpeen muuttaa elinympäristöäni ja siinä olevia asioita ja henkilöitä. Process is on-going.

Olen hyväksynyt sen että minusta ei ehkä koskaan tule sitä miksi olen koko ikäni halunnut tulla. Ammatillisesti. Ainakin olen nyt hyväksynyt sen että se on jäänyt taka-alalle. Saattaa silti olla vain tilapäistä. Annan kuitenkin itselleni luvan olla jatkuvasti pyrkimättä siihen, sillä se ah-dis-taa.

Mitäpä mukavaa olisi sitten tiedossa vuodelle 2011?

Sokeririippuvuuteni.
Huomisesta aamusta alkava karppaus = suuret odotukset - sokeririippuvuus.
Nyt usko on vahva. Se tosin johtuu vain siitä että olen koko tämän viikon ruokkinut itseäni pelkällä sokerilla. Aikeena yrittää saada aikaan inhoreaktio. Se on tavallaan onnistunut mutta en usko pätkääkään sen kauaskantoisuuteen. Huomenillalla minut on sidottava tiukkaan pakettiin ja jonkun on istuttava päälläni seuraavat kaksi viikkoa. Samalla tunkien suuhuni lihaa, kasviksia ym. ym.
Henkinen riippuvuus on tappavaa.
Kiloja on noin 20 liikaa. Toiveena on että ensi syksyyn mennessä olisi tippunut EDES kilo tai pari. Tai 50kg. Kaikki miinusmerkkinen käy.

Masennukseni.
Ensi viikon lääkärikäynnin jälkeen tiedän ehkä rutkasti enemmän ja minulla on paljon muutettavaa ja odotettavaa. Eikä välttämättä hyvässä mielessä. Tervetuloa särkylääkkeet!
Tai sitten mikään ei muutu. En tiedä kumman ottaisin.

Approbatur.

Toinen live-esiintyminen.

Ehkä kiinteä päivävuoro töissä? Se jos mikä olikin jo jotakin!

En usko uuden vuoden lupauksiin. Ne eivät ole ikinä toimineet, sen kaksi kertaa kun olen tainnut sellaisen tehdä. Nyt on vain hyvä hetki piirtää viiva hiekkaan.
Minä elän. (?)